Asiakasprojektin tausta ja lähtökohta

Efora Oy oli päättänyt modernisoida paperikone viiden (PK5) kiertovoitelun paineensäädön ja suodatusjärjestelmän Stora Enson Veitsiluodon tehtaalla. Tavoitteena oli saada öljyn puhtaus vastaamaan nykypäivän vaatimuksia sekä ehkäistä koneen starttivaiheen öljyvuotoja. Kustannustehokkaimmaksi ratkaisumalliksi modernisoinnille valikoitui ohjauksen toteuttaminen SKF-paikallisohjauksella, josta on väyläyhteys DCS-järjestelmään sekä suodatuksen nykyaikaistaminen olemassaolevaan pumppauskeskukseen.

SKF:n toimitussisältö

Vanhojen suodattimien tilalle asennettiin nykyaikaiset suodatinmaljat, joiden suodatinpatruunojen suodatusaste on 5 micronia. Kiertovoitelujärjestelmän ohjauksen uudistaminen toteutettiin käyttäen SKF 2240-CIRC -paikallisohjausta, josta on väyläliityntä asiakkaan DCS-järjestelmään. Myös vanha, aiemmin paineensäätöventtiilillä toiminut, paineensäätö poistettiin kokonaan ja pumput muutettiin taajuusmuuttajakäyttöisiksi. Uudella SKF-ohjauksella voidaan valvoa muun muassa järjestelmän painetta, lämpötilaa sekä suodattimien tukkeutumista. SKF:n toimittama palvelukokonaisuus sisälsi suunnittelun, komponentit, asennuksen sekä uuden järjestelmän käyttöönoton tehtaalla.

Asiakkaan hyödyt

Kiertovoitelujärjestelmän suodatuksen modernisoinnilla voitelukohteille saadaan puhdas ja suodatettu öljy. Lisäksi SKF:n ohjausjärjestelmässä olevan kylmäkäynnistysautomatiikan avulla vähennetään paperikoneen starttitilanteessa tapahtuvia telojen kaulavuotoja ja paineensäädöllä vähennetään turhaa energian kulutusta.

Miksi palveluntarjoajaksi valittiin SKF?

SKF koettiin yleisesti luotettavana ja uskottavana kumppanina projektille. Asiakas koki tärkeänä, että pystyi luottamaan ja uskomaan palveluun. Myös projektin taloudellisen kokonaiskustannuksen ja hinta-laatusuhteen koettiin olevan oikealla tasolla. Aluksi asiakkaalle tarjottiin laajempaa kokonaisuutta, johon olisi sisältynyt laajempia uudistuksia, kuten putkistojen, virtausmittareiden ja öljysäiliöiden uusimista. Tämä kokonaisuus olisi kuitenkin tässä vaiheessa ollut liian laaja. Tarjousvaiheessa projektikokonaisuus määrittyi ohjauksen ja öljynsuodatuksen modernisoinniksi. Lopulta asiakkaan haasteista ja ratkaisutavoitteista yhdessä keskustelemalla saatiin räätälöityä heille sopivin palvelukokonaisuus. Eforalla oltiin vaikuttuneita siitä, että SKF otti haasteen vastaan ja neuvottelujen jälkeen kykeni toimittamaan räätälöidymmän ratkaisun vaikka se myös luonnollisesti sisälsi enemmän riskejä.

Projektin sujuvuus ja SKF:n palveluskyky

Sopimukseen laadittiin kaikki projektin osa-alueet tarkasti, mikä varmasti selkeytti myös itse projektia. Asiakkaalle erityisen positiivista oli se, että kaikki projektiin liittyvät tekijät olivat hyvin omatoimisia soitellen ja tiedustellen, mitä asioita tulisi vielä hoitaa. Yleisesti yhteydenpito projektin aikana koettiin hyvin sujuvaksi. SKF:n suorittamat asennukset hoituivat hyvin ja asentaja otti annetut tehtävät aina hoitaakseen. Myös käyttöönottovaiheessa, esimerkiksi yllättävien tilanteiden aikana, palvelu koettiin hyvin joustavaksi. Erityisesti luotto siihen, että kaikki katsotaan loppuun asti kunnolla, eikä mitään jätetä arvelujen varaan koettiin asiakkaan osalta tärkeäksi tekijäksi. Projektin aikana voitiin luottaa siihen, että pidetään huolta siitä, mitä on luvattu, eikä asiakasta jätetä oman onnensa varaan. Positiiviseksi koettiin myös se, että jos järjestelmään tarvitsee tehdä muutoksia, on käytettävissä aina sama osaava henkilö. Asiakas oli tyytyväinen myös SKF:n joustavuuteen hankintojen suhteen, sillä asiakkaalla oli paljon vaatimuksia sen suhteen, missä muodossa ja milloin tavaraa tarvittiin ja kaikki saatiin silti aina ajallaan paikalle. Projekti oli kokonaisuudessaan asiakkaan mielestä hyvä suoritus ja halutuista ongelmista päästiin eroon. Asiakkaan puolelta koettiin myös tärkeäksi asiaksi se, että jonkinasteinen jälkihoito ja tuki on tarjolla myös projektin jälkeen tilanteen sitä vaatiessa ja mahdollisten yllättävien ongelmien ilmetessä.

Tämänhetkinen tilanne

Eforan kunnossapidon projekti-insinööri Tero Korhosen mukaan Veitsiluodon PK5:n kiertovoitelujärjestelmän modernisoitu kohde on tällä hetkellä tasapainoinen. Tähän mennessä kaikki on sujunut kuten pitää, eikä ongelmia ole vielä ilmennyt. Voitelijat ja kenttä olisivat kyllä antaneet kriittistä palautetta uudesta ohjausjärjestelmästä ja suodatuksesta, jos tarvetta olisi ollut, mutta he ovat olleet vain tyytyväisiä, kun uusi järjestelmä on toiminut odotusten mukaisesti.

 

 

Kirjoitusta varten haastateltiin Efora Oy:n kunnossapidon Tero Korhosta ja Nina Lindbergia.

Kiertovoitelun avulla haetaan parannusta Metsä Fibren vaihdelaatikoiden käyttövarmuuteen
SKF tuo voitelujärjestelmäpalvelut lähemmäksi asiakasta