Perinteisesti laakerit vaihdetaan käyttöikänsä loppupuolella uusiin kunnossapito-ohjelman mukaisesti tai kun ne rikkoontuvat. Kuitenkin arviolta 90 % kaikista laakereista ei saavuta laskennallista käyttöikää. Periaatteessa kaikki laakerit, jotka eivät ole saavuttaneet laskennallista kestoikää ovat kunnostettavissa.

Laakeri, jolla on laskennallista käyttöikää jäljellä 30 %, kannattaa luultavasti kunnostaa. Toiminta ei kuitenkaan ole välttämättä taloudellista, jos useampi kuin yksi laakerikomponentti (sisärengas, ulkorengas, rullasto tai pidin) on pahoin vaurioitunut.

Laakerien kunnostamisella saavutetaan merkittäviä säästöjä

Useimmiten pienikokoisia laakereita ei ole taloudellisesti järkevää kunnostaa. Kunnostus on yleensä kannattavaa yli 200 mm reikäkoon laakereilla. Rajoituksista huolimatta teollisuudessa on suuri potentiaali laakerikunnostukselle ja säästöjen saavuttamiseen.

Kunnostetun laakerin hinta on noin 50-80 % uuden laakerin hinnasta ja takuuaika sama kuin uuden laakerin. Laakerien kunnostamisella saavutettavien merkittävien säästöjen lisäksi ei pidä vähätellä alhaisempia ympäristövaikutuksia. Laakerin kunnostamiseen tarvitaan arviolta vain 10 % siitä energiamäärästä, joka käytetään uusien valmistamiseen.

Laakeria ei ole kannattavaa irrottaa koneesta liian aikaisessa vaiheessa. Mittaavalla kunnossapidolla, esim. värähtelyyn perustuvalla, voidaan laakerivaurio havaita ajoissa, jolloin laakeri on vielä kunnostuskelpoinen ja vaurioitumisen juurisyyn selvittäminen helpottuu. Laakerien kunnostuksella on selkeä liityntäpinta sekä parantavaan, että mittaavaan kunnossapitoon.

Lue lisää SKF:n laakerikunnostusprosessista tästä.

Stora Enso Heinola nosti käyttövarmuuden uudelle tasolle
Mitä kunnonvalvojan on hyödyllistä tietää laakereista?